Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Arkisto helmikuu 2013

Yleinen

Aika rientää

27.02.2013, Maikki

Aika kuluu nopeammin, kuin osasin kuvitella, mutta joka hetkestä olen nauttinut enemmän tai vähemmän. Arkeen olen päässyt käsiksi ja arkipäivän asioista on jo tullut rutiineja. Parasta silti on, kun mikään ei ole aikataulutettua. Toki kun olen enmmän tai vähemmän väsynyt työpäivästä, tuntui mukavammalta istua altaan äärellä, kuin kuumassa kombissa odottamassa kotiinpääsyä 😀 Mutta siihenkin olen …

Yleinen

Mieleni vaeltelee

13.02.2013, Maikki

Nyt on mennyt pari viikkoa, jonka aikana ollaan saatu tutustua rauhassa paikkoihin ja omalla tavalla päästy käsiksi arkeen. Ensimmäinen viikko meni ihan rauhallisesti, enempää harjoittelusta stressaamatta ja asuinympäristössä liikkuen. Kävimme heti ensimmäisten päivien aikana kaupungilla, joka on aivan kävelymatkan päässä. Tie vie alas ja on helppo kulkea, mutta samaa en sanoisi, kun pitää takaisin kavuta …

Yleinen

Afrikka, unelmien täyttymys?

01.02.2013, Maikki

Ensimmäisestä kirjoituksestani on jo reilusti aikaa, eikä tuon blogin pitäminen ollutkaan kovin helppoa reissun päällä. Nyt siis jos aloittaisin kertomaan upeasta matkastani ja sen tuomista uusista haasteista. Pyrin kuitenkin palauttamaan oikean ajan tapahtumiin. Tammikuussa siis lähdimme Helsingistä kohti Johannesburgin lentokenttää ja sukat pyörivät jaloissa jo ainakin viikon ennen reissun alkua. Lentomatka oli pitkä ja uuvuttava, …