Tännehän siis lähdettiin alun alkaen tekemään opinnäytetyötä, koskien nuorten naisten HIV -tietämystä, sekä siihen vaikuttavista tekijöistä. Toki Afrikan tyyliin tietoja ei koota aivan yhdessä päivässä, vaan tuohon on varattava aikaakin. Koskaan et tiedä mitä matkalla sattuu ja todellakin, täällä on kaikkeen aina varauduttava. Olin todella tyytyväinen ihmisten innokkuudesta osallistua opinnäytetyöhön ja siihen kuinka helposti he haastatteluja antoivat. Mutta nyt tuli huomattua ensimmäistä kertaa kuinka suuresti uskonto täällä ohjaa valtaväestön elämää ja kuinka vahvasti se vaikuttaa jokapäiväiseen elämään.
Meillä oli muutama paikka jo etukäteen tiedossa, mutta haluttin vielä löytää eräs tietty yksityinen järjestö, mistä meille oli aikaisemmin kerrottu. Oli huvittavaa huomata että näinkin pienessä valtiossa, kuin Swazimaa, ihmisten valistaminen on kyllä mennyt vahvasti hukkaan menneinä vuosina. Korkeimmat HIV-tilastot maailmalla ja kylän asukkaat eivät tienneet missä suurimpien järjestöjen tilat sijaitsevät tai millaista järjestöjen toiminta yleensä on (vaikka järjestön mukaan heidän toiminta on aktiivista ja ihmisiä heillä käy paljon erinäisissä tilaisuuksissa). Tässä tapauksessa puhun nyt ison rahan järjestöistä. Aloin miettimään, mihinkä nuokin rahat todella ovat menneet. Ensimmäinen päivä siinä sitten menikin juostessa sinne tänne, ilman oikeita vastauksia tai oikeita ihmisiä.
Ensimmäinen haastattelu nimittäin tehtiin yllä mainitussa järjestössä, joka mielestäni toimi, kuin mikä tahansa muukin järjestö, ilman sen suurempia vaikuttajia (,kuin raha). Haastateltavat puhuivat sujuvaa englantia ja olivat avoimia ja erityisen innokkaita kertomaan omista kokemuksistaan. Toisaalta taas kirkon alla toimivassa järjestössä haastattelutilanne oli äärimmäisen painostava ja tuntui, kuin ilmaa olisi voinut veitsellä leikata halki. Oli kurja huomata, miten hoitajien asenne ja koko olemus muuttui kysymysten mukana ja vastauksia oli todella työlästä lypsätä ulos. Loppujen lopuksi utareet menivät kokonaan tukkoon. Vaikka nauhuri oli pitkiä taukoja täynnä ja ko. haastattelun litterointi kävi käden käänteessä (vain muutaman sanan vuoksi), kertoi tämäkin hiljaisuus satoja sanoja enemmän. Olihan se osa kulttuuria. Heille se on kaikki kaikessa ja ainoa oikea tapa elää tätä pahaa maailmaa vastaan. Eikä sitä käynyt vastaan väittäminen keneltäkään. Sellaisella alueella kuitenkin liikuttiin, että siihen oli myös vaikea puuttua loukkaamatta toista osapuolta. Näistä asioista ollaan ennenkin käyty ystäväni kanssa paljon keskustelua ja molemmat todettu, ettei monilla ihmisillä tunnu olevan juurikaan muuta kuin uskonto. Se antaa heille voimaa, mutta samalla se ohjaa heitä jokapäiväisessä elämässä ja suurimmaksi osaksi rajoittaa elämää. Toki tämä on henkilökohtainen mielipiteeni. Asiat näkee täällä niin eri tavoin ja varmasti vielä monet käsitykset matkan varrella muuttuu.
Kuitenkin täytynee sanoa, että kamalin osuus työssä oli haastattelujen litterointi. Toisaalta jälki oli myös huvittavinta luettavaa ikinä!! Kyllä siihen saatiin aikaakin uppoamaan. Mutta älkää murehtiko, ehdittiin me aina illan suussa rentoutumaankin.
Samaisella viikolla saatiin suomisossujen kanssa osallistua erään HIV-järjestön pitämään tiedotustilaisuuteen mikä osoittautuikin sitten työpajaksi, missä oli tarkoitus keksiä uusia toimintatapoja HIV:n ehkäisemiseksi. Moni meistä koki tilaisuuden fiaskoksi ja ihmetteli todella jo pohjalla olevaa tietotaitoa. Tilaisuus herätti tunteita enemmän, kuin kuvittelinkaan ja varmasti suurin tästä oli turhautuminen. Ammatti-ihmiset, koulutetut ihmiset, hyvänen aika!! Näiltä ihmisiltä puuttui aivan perustason tieto ihmisen anatomista tai maalaisjärjellä ajateltavista asioista. Tähän asiaan vielä taatusti palaan myöhemmin, koska HIV- valistus jäi kytemään mieleeni ihan kunnolla. Tämä olisi varmasti se halvin ja helpoin tapa ennaltaehkäsitä HIV:tä.
Merkinnät RSS-syötteenä