Tällä kertaa jouduin ikäväkseni osallistumaan paikallisiin hautajaisiin, joita en välttämättä olisi halunnut päästä todistamaan koskaan. Vaikka en kyseistä henkilöä ollut koskaan tavannut, paikallisten suru tarttui helposti myös itseeni. Sen lisäksi, että hautajaiset ovat surullinen tapahtuma, täällä ne kestävät useita päivä, joskus jopa viikon. Kuitenkin nämä kestivät ”vain” 48 tuntia ja alkoivat jo perjantaina aamupäivällä.
Tilaisuus alkoi muistotilaisuudella, joka oli pitkä ja kesti melkein koko päivän. Tilaisuudessa oli puhujia paljon ja kertoivat erilaisia tarinoita vainajasta. Taustalla myös pyörivät useat kuvasarjat vainajan nuoruudesta ja läheisistä ihmisistä. Vaikka itse olen kristitty, täällä uskontoa tuodaan paljon enemmän esille kuin Suomessa. Melkein niin paljon, että tavallista suomalaista kristittyä alkaa ahdistamaan toden teolla. Jokaisessa mahdollisessa välissä lausutaan pitkä rukous ja saarna, sekä muutama gospel -laulukin ehtii väliin. Mietin itsekseni, että miksi ihmiset piinaavat sillä lailla itseään. Eikö ole jo tarpeeksi vaikeaa luopua rakkaastaan, mutta miksi sen lisäksi itseään piinataan tuhottoman pitkällä surutyöllä. Mutta kai senkin tarkoitus piilee siinä, että vainajasta on helpompi päästää irti ja jatkaa elämää.
Jo paljon ennen muistotilaisuutta, vainajalle voidaan käydä antamassa viimeiset tervehdykset kappelissa, jossa vainajaa pidetään kuolemasta asti. Itse en osallistunut tähän, mutta muut ystävät osallistuivat.
Muistotilaisuuden jälkeen, joka kestää aamusta iltaan, jatkettiin suoraan seuraavan aamun hautajaisiin, jotka alkoivat kolmelta aamuyöllä. Joukko surullisia omaisia ja ystäviä kulkevat pitkän matkan vainaja mukanaan ja laulavat surullisia lauluja. Tilanne oli itselleni hyvinkin pelottavat, koska hyvinkin rauhalliset ihmiset, muuttuivat surusta huutaviksi ja kirkuviksi omaisiksi. Olin hetken niin äimistynyt, että jätin itseni kulkemaan taka-alalle. Ihmiset olivat kuin transsissa ja vain huusivat ja itkivät. Kulkueen päätteeksi ruumis haudattiin hautapaikalle ja pappi saarnasi vielä viimeiset saarnat.
Muta, tämän jälkeen tapahtui, jotain mitä en ensimmäisenä odottanut. Ihmiset muuttuivat täysin ennalleen ja itse varsinaiset juhlat alkoivat. Ruoka tarjoiltiin yllin kyllin, juomaa oli tarjolla ja huvittavaa oli huomata, että jo muutaman tunnin päästä suurin osa ihmisistä oli niin humalassa ettei tolpillaan pysynyt. Kaiketi se oli osa sitä surutyötä. Siinä meni sellaisenaan se päivä.
Sunnuntaina oli hautajaisten viimeinen vaihe, jossa menimme vainajan kotiin kertomaan osanottomme vainajan perheelle ja muistelemaan menneitä. Tunnelma ei ollut yhtään sen mukavampi kuin aikaisemminkaan, mutta ehkä jo olin kahden edellisen päivän aikana jo tottunut paikalliseen toimintaan, joten en tuntunut yllättyvän enää mistään.
Merkinnät RSS-syötteenä