Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Hyvää Itsenäisyyspäivää Suomi, R.I.P. Nelson Mandela

11.12.2013, Maikki

Erilainen itsenäisyyspäivä tällä kertaa. Päivä
oli aurinkoinen ja miellyttävä. Aamupäivän vietin mietiskellen kotimaatani ja
sitä, millaisia minun aikaisemmat itsenäisyyspäivät ovat olleet. Lapsena ne
olivat lumisia ja pimeitä ja vapaapäivä meni pulkkamäessä. Vanhempana tuo päivä
yleensä on tullut vietettyä perheen tai ystävien kanssa ja Linnan juhlia
katsellessa. Mutta yhden asian toin mukanani tänne, Edvin Laine kulki
matkalaukussa tänne ja varta vasten itsenäisyyspäivää ajatellen. Tuntematon
sotilas, tuskin on kenellekään suomalaiselle tuntematon, mutta täällä se vasta
uusi juttu olikin. Pistin myös ystäväni katsomaan kyseisen elokuvan, vaikkakin
ilman tekstityksiä 😀 Sain kuitenkin hyvää palautetta, eikä minun
ajatusmaailmaa pidetty laisinkaan tyhmänä. Sain myös kuulla, että ollaan me
suomalaiset aika sissejä, kun niin suurta valtiota vastaan käytiin.

Kuitenkin samaa päivää varjostaa eräs
surullisempikin seikka. Nelson Mandela oli koko maailmalla tunnettu ja
arvostettu mies, mutta erityisesti afrikkalaisille, mustalle väestölle. Päivä
muuttui äkkiä synkeäksi, kun lähdin kulkemaan kaupunkiin. Naapurustossa soi
lähes jokaisessa talossa afrikkalainen ylistyslaulu Madiban kunniaksi. Myös
mediamaailma pysähtyi hänen kunniaksi ja jokaisella radiokanavalla ja televisiokanavalla
kerrottiin Madiban elämän tarinaa. Osa ihmisistä oli pukeutunut mustaan ja
kirkot täyttyivät illalla yleisöstä. Jälleen kerran heräsi kysymys, miksi näin
tärkeä ihminen nostettiin kansojen eteen, kun hän kuoli? Eikö meidän pitäisi
myös muistaa heitä silloin kun he ovat elossa. Ystäväni sanoi, että tuntee osin
syyllisyyttä siitä, ettei edes itse tullut miestä ajatelleeksi useammin, paitsi
nyt kun häntä ei enää ole.

Silti itsekin nyt haluan muistaa Mandelaa.
Erityisesti siitä, että myös minun matkani tänne on helpompi hänen ansiostaan.
Kenties ei yhteiskunta olisi ilman häntä vielä tänäkään päivänä päässyt näin
pitkälle. Häntä kiittäen ja muistaen, minun ystävistäni ja uudenlaisesta
elämästä.

”There is never a bad time to do good” – Nelson Mandela          


Yksi vastaus

  1. Tuulia sanoo:

    Oli tosiaan erilainen Itsenäisyyspäivä sinulla siellä toisella puolella maapalloa. Tuo Tuntemattoman sotilaan esittäminen siellä oli kaunis kunnioitus omalle maallesi. Ja Mandela oli presidenteistä parhaimpia – kunpa jo osattaisiin kloonata ihmisiä, tämä maailma tarvitsisi uusi Mandeloita!
    Me vietimme Itsenäisyyspäivää Espanjan auringon alla Puerto de la Cruzissa. Kyllä sielläkin muistettiin tämä tärkeä päivä, ja itsenäisyydelle tuli nostettua malja – tottakai! Hyvää joulunodotusta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *