Pieni Pala Elämää

Tällä kertaa asiaa hieman kulttuuri eroista ja paikallisista tavoista. Sain toistaviikkoa sitten kutsun ystäväni perheen luokse, missä pääsin seuraamaan hänen siskonsa hääneuvotteluja. Suomessahan perinteisiin tapoihin kuuluu sulhasen pyytää kättä morsiamen isältä, joka päättää onko vävyehdokas sovelias tyttärelle. Myös jonkin sortin rahanvaihtoa on käyty ja toisinaan käydään vieläkin. Täällä sen sijaan sulhasen vanhemmat tai tässä tapauksessa neuvottelija tekevät sopivan ehdotuksen lehmien määrästä (nykyään rahallinen summa) morsiamen hinnaksi, jolloin morsiamen vanhemmat päättävät onko hinta kelvollinen. Tuleva aviopari ei kuitenkaan osallistu neuvotteluihin, vaan heidän sukunsa edustajat ainoastaan. Tilaisuus oli erittäin virallinen ja myös minua kehoitettiin pukeutumaan asiallisesti. Neuvottelu aloitettiin Swazilaiseen tapaan rukouksella, jonka jälkeen siirryttiin puhumaan tulevasta avioparista, miten he ovat tavanneet mitä itse ovat mieltä toisistaan ja mitä toivovat tulevaisuudelta. Koko keskustelu käytiin paikallisella kielellä, mutta neuvottelu käännettiin myöhemmin minulle jotta ymmärtäisin mistä olisi kyse. Kun sulhasen neuvottelija ehdotti hinnan, siirtyivät morsiamen perhe keskustelemaan hyväksyisivätkö he sen vai ei. Morsiamella ei ollut sanavaltaa, koska kyseinen rahasumma ei siirry morsiamelle vaan hänen vanhemmilleen. Kuitenkin nykypäivänä yhteisymmärrykseen päästään aika helposti ja tässäkin tapauksessa yhdellä kertaa. Kuitenkin vaikeammissa tapauksissa neuvottelut saattavat kestää useita päiviä. Lopuksi neuvottelut päätetään rukouksella ja ruokailuun, jonka morsian on valmistanut. Kysyin, miksi on siirrytty rahaan, eikä lehmiä enää vaihdeta, sain kuulla, että raha on arvokkaampi sijoitus. Se käy päinsä, koska rahan voi sijoittaa useaksi vuodeksi pankkiin, kun taas lehmien hoitokustannukset syövät maksetun lehmän arvoa. Mutta myös minä toin hieman suomalaista kulttuuria tänne jälleen kerran ja opetin innokkaalle ystävälleni miten joulunjuhlinta Suomessa tapahtuu. Meillähän on tapana aloittaa joulunjuhlinta jo jouluaattona, jolloin myös yleensä syödään se ensimäinen jouluateria ja monissa perheissä myös pukki tulee käymään. Ystäväni oli ihmeissään kun aamulla touhusin keittiössä jo kuuden aikaan ja valmistin riisipuuron ennen hänen töihin menoa. Riisipuuro ei enää ollut hänelle uutuus, koska omin jo pikkujouluviikolla sitä tehnyt. Aamupäivä meni omalta osaltani auringossa maatessa ja nautiskellen enemmänkin kesäisestä fiiliksestä kuin jouluisesta 🙂 Myöhemmin aloin valmistella jouluateriaa, mikä kylläkin poikkesi aikaisemmista jouluaterioista aikalailla. Koitin parhaani mukaan kuitenkin tuoda suomalaisia joulumakuja pöytään, vaikka tuo haastavaa olikin. Pienen kinkun palasen löysin kaupasta, joka oli jo valmiiksi paistettu, mutta kelpasi tarkoitukseen hyvin. Broilerin kanssa pistin omenaa ja kanelia, jotka ovat omasta mielestäni joulun makuja. Ystäväni oli kieltämättä aika ennakkoluuloinen näistä mutta heh, tuo ruoka teki kyllä kauppaansa hyvin!!! Olin myöskin raahannut mukanani sieniä ja sain valmistettua jonkin sortin sienisalaattia edustamaan suomalaista makua! Kuitenkin illan kohokohta oli suomalainen elokuva joulusta 😀 Rare exports, joka kertoo varsin hauskalla tavalla joulun tarinaa. Ei toki se perinteisin joulutarina, mutta viihdyttävä se ainakin oli.