Pieni Pala Elämää

Joulu on taas

Viikko on vierähtänyt kevyesti, eikä mitään
maailmaa mullistavaa ole täälläkään tapahtunut. Päivät sujahtavat ohitse ja
välillä pysähdyn hetkeksi miettimään, mitäs kaikkea onkaan taas tapahtunut.
Päivät menevät pääasiassa kouluhommia tehdessä ja lopputyötä vääntäessä. Odotan
innolla tulevaa, kun päästään tekemään haastatteluja ja päästään työssä
eteenpäin.

Eilen oli kansainvälinen AIDS-päivä ja se
näkyy myös täällä aika hyvin. Jäin miettimään miten hyvin täälläkin HIV
–tilanne saadaan peitettyä, vaikka tilastot ovat maailman huippuja. Normaali
turisti ei huomaisi, kuinka vakava tilanne täällä on. Ei sitä itsekään
huomaisi, jollei varta vasten siihen kiinnittäisi huomioita ja olisi ollut
sellaisissa paikoissa harjoittelussa, jossa HIV on jokapäiväinen asia. Se ei
kuitenkaan tunnut kauhistuttavan paikallisia niin paljon, kuin esimerkiksi
länsimaalaisia. ”No eihän tämä tapa, tautiin on lääkkeet ja niiden avulla elän
ainakin 25 vuotta vielä” – eräs parikymppinen neiti kerran tokaisi. Sen jälkeen
olen miettinyt mikä tästä HIV:stä tekee erityisen vaarallisen. Me emme voi
parantaa HIV:tä, mutta voimme estää sen leviämisen, eikö? Mutta kun tilanne on,
etteivät ihmiset tunnu sitä käsittävän. Täällä eletään toisaalla hyvinkin
köyhissä oloissa ja vain murto-osa on ”rikkaita” tai hyvin toimeen tulevia.
Köyhille jokainen päivä on yhtä taistelua seuraavaan päivään. Voinko siis
moittia, kun potilaalla todetaan HIV, hän tokaisee jotain yllä olevaa? Kun
ilman HIV:täkin hänen elämänsä ei tuskin olisi sen pidempi. Tätä olen viime
aikoina paljonkin miettinyt ja tuntuu, että tämän kysymyksen parissa painii yks
jos toinenkin.

Menneellä viikolla ilmat ovat riepotelleen
toisinaan aika hurjasti. Hetkenä on aurinkoista ja kuumaa ja toisena lämpö
purkautuu mahtavina ukkosina. Vaikka niitä ukonilmoja rakastankin,
pelästyttivät ne minutkin eräänä yönä, kun ukonilma osui aivan kohdalle. Viime
lauantaina jäimme autoon jumiin kun odotimme ”pahimman” ukonilman menevän
ohitse. Toki tämä pahin vaihe kesti vain sellaiset 2 tuntia ja siinä alkoi jo
takapuoli puutua. Rakeet olivat sen verran kookkaita ettei autoa haluttu
pilata, enkä toisaalta olisi halunnut että osuvat päähänikään 😀 Ikävä kyllä
nämä ukonilmat myös aiheuttavat aika paljon tuhoa ja harmeja. Välillä kaupunki
on kuin myrskyn jäljiltä. Kun edellisen jäljet saadaan korjattua, niin seuraava
jo puskee päälle. Mutta kun aurinko paistaa ja ilma on lämmin, ihmisten
mieliala on mitä parhain.

Siispä lämpimin terveisin: Maija