Taas kerran matkaa on odotettu jo sen verran, että matkalaukut olivat pakattuna lähes kaksi viikkoa ennen matkaa. Hieman ehkä yli-innostusta ilmassa, mutta into piukassa matkaa taa odottelin. Johan viime kerrasta olikin jo 6 kuukautta. Toki reissuun valmistautuminen on aina helpompaa, koska osa tavoista ja säännöistä on jo hanskassa. Silti tälläkään kertaa en välttynyt ylimääräiseltä vaivalta ja hermojaraastavalta jännitykseltä. En kylläkään voinut syyttää ketään muuta kuin itseni, mutta ainakin ensikerralla muistan nämä uudetkin säännökset. Nimittäin Etelä-Afrikkaan on viimeisen kuuden kuukauden aikana tullut uusi laki, että Euroopan unionin passilla suomalainen saa viipyä maassa korkeintaan kolme kuukautta ilman viisumia, mutta sen jälkeen viisumi on oltava. Noh, enhän minä Etelä-Afrikassa aikonutkaan viipyä, vain läpikulkumatkalla, mutta eipä neidot lentokentällä sitä uskoneet vaan halusivat minun todistavan, että jatkan matkaani. Luulin, jo matkan kokonaan peruuntuneen, koska aikaakaan ei ollut järjestellä mitään erikoislappuja ja lippuja. Joten jouduin ostamaan joulukuulle paluulipun Johannesburgista Turkkiin, jolloin todistin poistuvani maasta 90 päivän sisällä. Kieltämättä tuo lannisti hieman paluutani tänne, mutta ainakin tulen tuon sitten muistamaan jatkossa.
Kaiken kaikkiaan matka meni hyvin ja lennot sujuivat mutkattomasti Suomesta poistumisen jälkeen. Tällä kertaa ei tarvinnut herätä keskellä yötä pelottaviin turbulensseihin ja sainkin nukuttua koko lentomatkan Lontoosta Johannesburgiin. Tuttu tuoksu ja meininki tuli heti esille Johannesburgin kentällä ja tunsin todellakin olevani taas TÄÄLLÄ. Ihmiset ovat ystävällisiä pienenkin rahan toivossa ja sain välittömästi apua matkalaukkujeni kanssa (niitä kun oli useampi tällä kertaa). Se vain on parempi muistaa, että ystävällisyydestään huolimatta nuo kaverit saattavat olla valmiita nyhtämään jokaikisen pennin irti sinusta. Mutta kun osaa sanoa kiitos ja ei kiitos oikeassa kohtaa, ei ongelmia juurikaan ilmaannu.
Kombikuski odotti kentän ulkopuolella ja auttoivat tavarat autoon. Ongelmana oli, että matkalaukkuni tuntuivat olevan liian suuret ja niitä tuntui olevan liikaa, mutta muut matkustajat olivat ystävällisiä ja ottivat tavarani jalkoihinsa ja itse sain matkustaa varsin tilavasti. Välillä mietin mihin muut ihmiset ovat todella valmiita vain jotta itse saat olla mukavasti. Ei kukaan matkustajista minua tuntenut, mutta pitivät vain huolen että raskaan lennon jälkeen saisin olla mukavasti. Kuinka itsekäs sitä itse olisikaan tuossa tilanteessa, välillä hävettää edes ajatella. Sain jopa niinkin mukavan yllätyksen, että kombissa oli nimelläni varattu ruokaa ja juomaa, jonka poikaystäväni oli minulle varannut. Varsin luksusta Afrikassa, jos en sanoisi.
Pitkän ajomatkan jälkeen vihdoin olin perillä Swazimaassa ja pääsin taas tuttuun ympäristöön. Kesä ei tosin vielä tänne tullut ja kylmää tuulta pukkaa päälle vielä aika reippaasti. Vettä ei ole aikoihin satanut, mutta ilmasta voi haistaa, että sadekausi on alkamassa. Ja mikä parasta, se tuo mukanaan ne mahtavat ukkoset, joita on ihana ihastella. Tosin sähköt sitten ovatkin poissa tunteja tai pidempääkin ja tekemisen puute iskee nopeasti päälle. Poikaystäväni tosin pitää minua välillä vähän kummallisena, miksi silti olen aina niin haltioissani ukkosista.
Merkinnät RSS-syötteenä