Nyt on mennyt pari viikkoa, jonka aikana ollaan saatu tutustua rauhassa paikkoihin ja omalla tavalla päästy käsiksi arkeen. Ensimmäinen viikko meni ihan rauhallisesti, enempää harjoittelusta stressaamatta ja asuinympäristössä liikkuen. Kävimme heti ensimmäisten päivien aikana kaupungilla, joka on aivan kävelymatkan päässä. Tie vie alas ja on helppo kulkea, mutta samaa en sanoisi, kun pitää takaisin kavuta jyrkkää ylämäkeä. Pääasiassa kuljemme julkisilla kulkuneuvoilla, kombeilla. Ne ovat vanhoja pakettiautoja, tai uudempia minibusseja jossa tunnelma kirjaimellisesti tiivistyy. Pieneen pakettiautoon mahtuu tarvittaessa paljonkin ihmisiä ostoksineen ja muine kantamuksineen. Vaikeinta, oli tottua ihmisten tuttavallisuuteen näin suomalaisena. Tuttavallisuuteen, joka saattoi toisinaan olla röyhkeääkin. Herätimme paljon huomiota valkoisina ja erityisesti silloin kun matkustimme kombeilla. Nimittäin oli perin kummallista, että ”varakkaat” valkoiset matkustivat julkisilla kulkuneuvoilla, eikä esimerkiksi omalla autolla. Muutenkin hyvin nopeasti tuli huomattu, että valkoiset elävät täysin omaa elämäänsä Swazimaassa ja omissa oloissaan. Harvoin näki ihmisryhmiä, joissa olisi ollut niin mustia, kuin valkoisia ihmisiä yhtäaikaa. Valkoisia pidettiin pääasiallisesti varakkaina ja heihin suhtauduttiin nöyrästi, koska heillä tunnetusti oli rahaa ja raha tuo täälläpäin valtaa. Toisaalta se oli surullista, koska valkoiset olivat myös hyvin tietoisia asemastaan mustien joukossa. Itse sen sijaan koin saavani huvittuneita katseita kulkiessani kombiasemalla. Katseita, että mahtaako tuo tyttö olla eksynyt vai pelleileekö hän. Uskoisin ajan kanssa myös tähän tottuvani.
Mieli lepää näissä upeissa maisemissa ja ihmisten iloisilla kasvoilla. Elämä täällä herättää monenlaisia tunteita. Se milaiseksi me käsitämme Afrikan ja millaiseksi itsekin sen kuvittelin, on myös osaksi totta. Suuret HIV-tilastot ja köyhyys tulee monelle ensimmmmäisenä mieleen tästä maanosasta. Nyt täällä ollessani huomaan, ettei se ole enää niin kaukainen mielikuva, vaan todellakin konkreettisesti havaittavissa jokapäiväisessä elämässä. Luokkaerot ovat suuret ja köyhiä on paljon. Surullisinta, on kuitenkin omasta mielestäni meidän ”hyvien oloinen elelijöiden” sääli ja asennoituminen köyhiä kohtaan. Ihmiset kuitenkin jaksavat täällä hymyillä, olla ystävällisiä ja voisin uskaltaa jopa sanoa, että he myös nauttivat jokaisesta päivästä jonka he saavat. Joku on joskus sanonut, ettei raha tuo onnea ja nyt ymmärrän sen merkityksen. Raha ei ole kaikki kaikessa.
Luulin, että söisin tulevan kolmen kuukauden aikana vain riisiä ja bataattia, mutta huomaan jälleen kerran olevani väärässä. Mbabanen keskustasta löytää itse kukin varmasti tarvitsemansa vatsaansa täyttämään. Kaupoista löytyy ihan tavallisia ruoka-aineita ja tarvikkeita, mitä mekin siellä koti-Suomessa käytämme. Hedelmät suositeltiin ostamaan kombiasemalta, jossa torimyyjät jo aikaisin aamulla pystyttävät kojunsa, jotka tursuavat herkullisen näköisiä hedelmiä ja vihanneksia. Hintakin on huomattavasti alhaisempi torilla, kuin kaupoissa.
Tuntuu etten saa tarpeekseni tästä maasta. Kaupunki on pieni ja paikkoihin on helppo tutustua, mutta on myös hyvä muistaa, ettei meillä valkoisilla ole joka sopukkaan asiaa ilman paikallista. Vaikka ystävällisyys on huomattavaa, pieni varautuminen on hyväksi, koska ihmiset yrittävät myös monesti meistä hyötyä. Kuitenkin hienovaraisuus on vielä säilynyt ja itse olen jo osaksi oppinut välttämään ja ennakoimaan kyseisiä tilanteita.
Lämpimin terveisin Maya <3
Merkinnät RSS-syötteenä