Pieni Pala Elämää

Olen päässyt kiertelemään Swazimaata enemmänkin, nyt viimeaikoina. Viimeisin reissu oli tarkoitus päätyä Etelä-Afrikan puolelle, mutta matka stoppasi tyystin rajalle. Passissani oleva 30 päivän leima ei ollut enää voimassa ja rajatoimistolla toimivat virkamiehet ohjasivat minut ystävällisesti takaisin pääkaupunkiin. Sieltä minun olisi mahdollista saada uusi 30 päivän leima (joka on ilmainen), mutta oli jo perjantai iltapäivä ja olimme ajaneet rajalle jo 3 tuntia. Emme siis olisi ehtinyt enää takaisin kaupunkiin virka-aikana. Ohjelmaan tuli siis muutos, mutta eihän se ennenkään ole haitannut. Varsinkaan täällä, kun tuntuu, että muutoksia saattaa tulla useasti. Carpe Diem, sopii parhaiten kuvaamaan ihmisten elämän tyyliä täällä, joten eiköhän se minultakin luonnistu.

Palasimme siis takaisin päin ja päätimme mennä eräälle Game Reservelle, Nisellaan. Paikka oli keskellä savannia menevän moottoritien vieressä, eikä heti portilla päässyt edukseen. Kuitenkin varasimme yöksi huoneen sieltä ja päätimme lähteä autolla kiertelemään luonnonsuojelualuetta. Opas kertoi, että eläimiä ei välttämättä ole tähän vuoden aikaan kovinkaan etelässä, mutta jos olisimme kauemmin, meillä olisi aikaa ajaa pohjoisempaan ja kenties löytää niitä. Kuitenkin sain hieman tyydytettyä villieläinnälkääni, sillä näin muutamia meille ei niin tuttuja eläimiä. Olin jo vain luonnosta itsestään haltioissani, joten eläinten pieni lukumäärä ei mieltäni madaltanut. En tiedä, miksi niin lumoudunkin savannin nähdessäni ja voisin vain jäädä istumaan ja katsomaan seisovaa maisemaa loputtommiin.

Viikonloppu oli vain ripaus glitteriä hyvin päättyneelle harjoittelulle, joka päättyi juhlavissa merkeissä. Nimittäin, kun meidän viimeinen harjoittelupäivä koitti, ohjaaja halusi meidän tulevan kirkkosalin puolelle ja keskustelevan meidän kanssa. Kun menimme sovittuun aikaan, huomasimme, kuinka koko henkilökunta oli saapunut sanomaan meille hyvästit. Ohjaajat olivat ostaneet kakkua ja Pelastuarmeijan johtaja oli itse tehnyt meille korut muistoksi kuluneesta ajasta. Liikutuin täysin tilanteesta ja erityisesti ohjaajien ja johtajan kiitospuheesta. Kuvat jäivät ottamatta, sillä en järkytykseltä niitä huomannut ottaa. Silti oli ikimuistoista ja liikuttavaa saada moinen lähtiäislahja harjoittelusta.

Nyt tiedossa parin viikon loma, jonka aikana matkustamme Mozmbiqueen 5 vrk:n matkalle. Odotan jo meren näkemistä ja taas hieman erilaisen kulttuurin kohtaamista. Alan pikkuhiljaa ymmärtämään kuinka suuri paikka maailma on ja kuinka pieneksi sitä itsensä silloin voikaan tuntea. Nöyränä uusia tuulia kohti!

-Maya-