Kotiinpaluu on ollut mietteissäni jo useasti, mutta omalta osalta huomaan, että vielä olisin muutaman hetken täällä pidempääkin. Omaksuin olevani kuin kotonaan jo ensihetkestä lähtien, vaikka kulttuuri ja ympäristö kovasti olivatkin erilaiset. Silti huomaan ajattelevani, että olemmeko me Suomalaiset nyt niin kovastikaan erilaisia. Kenties voisin ennemminkin sanoa, että Swazimaa tulee ajastamme jäljessä, mutta samoja tapoja ja uskomuksia näkyy myös meidän kulttuurissamme. Ehkä näen asiat hieman toisin, koska pääsin hyvään kosketukseen kulttuurin kanssa ja sain kokea paljon sellaista mitä ei ”normaalilla” lomamatkalla tulisi koettua.
Muistan haaveni ennen kuin pääsin sairaanhoitajaksi opiskelemaan, haveilin vielä jonain päivänä tulevani Afrikkaan. En todella tiennyt millaista se tulisi olemaan, mutta tiesin, että sinne (tänne) olisin jonain päivänä menossa. Vaikka silmilläni koettuna tämä ei aivan vastannut kuvitelmiani (joissa leijona juoksevat ympäri taloani ja metsästäisin itselleni aterian luonnosta), koin tämän henkisesti elämäni palkitsevimmaksi ajanjaksona ja sain siitä irti todella sen mitä kuvittelin. Afrikka vastasi omalta osaltaan täysin omiin vaatimuksiini ja kuvitelmiini. Näin, koin, ihastuin ja rakastuin. Tiedän tänne vielä palaavani, mutta nyt kynnys on huomattavasti matalampi.
Haikein mielin, mutta riikkampana kotia kohti.
Merkinnät RSS-syötteenä